Tuli taas tossa mieleen kun kyykistelin ja taipuilin suihkukopissa että on se sentäs hyvä ettei enää tarvii poikia ammeeseen nostella niinkuin ennenvanhaan. En tiedä miten enää jaksasin nostaa 2 x 20 kg edestakasin. Vaikkei se pesuasento nytkään mikään selkää hellivä ergonominen ole. Sen huomaa jälkikäteen. Ja jo jätkiä pestessä.
Suihkun jälkeen oli pojilla taas tutut tee-se-itse-kuivaus-rituaalit. Ja taas se makkarin sänky oli tähänkin hommaan parempi kuin koirahuoneen:) Arkipesuja en viiti föönillä kuivailla. Näyttelyputsaukset on sitte asia erikseen. Vielä kun jaksaisi karstalla käydä molemmat herrat läpi.
Jännä muuten tuo Iivari, joka herkästi kommentoi rapusta kuuluvia ääniä. Vaan kun juniori on yksin eteisessä omaa pesuvuoroaan odottamassa ja muut suljetun oven takana kylppärissä, ei päästä pienintäkään puhahdusta vaikka rappukäytävästä kuuluu niitä ääniä mille normaalisti haukkuu. Kas kun puuttuu se taustatuki. Edes henkinen sellainen, Arttuhan ei moisiin menoihin yhdy (kuin ehkä nuoremmalleen hiljaisesti hyväksyntänsä antamalla, niin ettei äitee huomaa?).
Ei näytä olevan kuraukseen & kuuraukseen tulossa helpotusta lähipäivinä kun reippaita plussakelejä lupailevat viikonlopulle asti ainakin. HUOH! Enempiä ei tohdi ajatella mutta kyllä tämä ottaa päähän. Sunnuntai kun antoi jo lupauksen talvesta. Oli kuivaa, raikasta, ihanaa. Vaan sinne se hävisi kun viikko alkoi. Nyyh.
Mutta ei auta kuin elää tämäkin kausi läpi, toivossa että kyllä se talvi sieltä vielä tulee. Kai se yksi aaamu yllättää niinkuin lehdet, radio ja tv aina jaksaa muistuttaa. Mä vaan en tajua että mitä yllättävää siinä on jos marraskuun lopulla olisikin pakkasta ja lunta tupruttaisi taivaan täydeltä?? Sitä odotellessa, hyvää viikon jatkoa. Me käymme iltapalan tekoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti