Kammotus

En ole kammoinen ihminen, en ainakaan sitä myönnä. Mutta nyt täytyy tunnustaa että pimeys välillä pistää pienen kammotuksen tunteen selkäpiihin. Eilenkin kun käveltiin ns. hautausmaan metsän viertä. Tiellä on kyllä jonkun sortin valot, mutta toisella puolella synkkä pimeä metsä. Ja yhtäkkiä tuli tunne että nyt siitä kohtaa on päästävä pois ja äkkiä, vähän valosammalle tien osuudelle. En pelkää että joku hämärähäiskä hyppäisi pusikosta hätyyttelemään, mitäs pelkäämistä mulla on kahden suojelevan (??...) snautserin kanssa. Tulee vaan tunne että se pimeys tunkee sisuksiin ja alkaa ahistaa. Onneksi on teitä missä on enempi valoja, eikä synkkää metsää vierellä. Sen takia ollaan aika paljon kierrelty keskustassa, siellä kun sitä valaistusta on erilailla kun meidän normaaleilla lenkkireiteillä. Tänään ei kuitenkaan sinne asti jaksettu lähteä. Laiskotti. Joten tehtiin vaan vähän lyhkäsempi kierros.
Vaikuttaakohan pimeys koiriinkin samalla tavalla, voikohan niitäkin vaivata jonkin sortin pimeän ahistus, kaamosmasennus? Nimittäin niin rauhallisesti ja kiltisti on viime lenkit molemmat jätkät käyttäytyny, ei ole paljo komennella tarvinnu. Nojuu, tietty tiukat ohitustilanteet sitten asia erikseen. Ne ei aina mene niin mallikkaasti. Vaan eipä paljon ole ollu ohitettaviakaan.
Tänään viimeisessä kaarteessa ennen kotipihaa tuli vastaan poikien erittäin ei-kaverikoira. Tässä yksi kammotuskummastus - miksi ihmeessä ihmiset käyttää flexiä? Varsinkin koiralla joka riehuu ja rähisee eikä kuuntele sitä flexin toista päätä lainkaan. Varsinkaan jos siellä on emäntä puikoissa, niin kuin tänään. No eipä nämäkään jätkät kuuntele kun kierrokset on liikaa päässy nousemaan, ei sen puoleen, eikä siinä tilanteessa paljon kannata suutansa enää avata. Mutta ihan pelleilyksihän se näiden kanssa menisi jos flexiä käyttäisi. Kun toinen tulee räyhäten suoraa kohti flexi pitkällään mamma käsi ojossa niin tulee tunne että jos se flexi nyt siitä pettää... Meidän pojille riitti tämänkertaisen rähinän lopettamiseen kovaa ja korkealta karjastu 'prkl NYT RRRiittää!!!!' ja päästiin sovussa kääntymään kotipihaan. Kun ei mamma saanut koiraa liikkeelle niin jäi koiransa ja flexinsä kanssa tien varteen odottamaan seuraavaa ohitassuttelijaa joka näköjäns sai samanlaiset reuhaamiset osakseen. Mamma yritti hokea (flexi edelleen pitkällä) noh ei saa noh oles nyt kiltisti istu istu istu. Ja arvata saattaa kuunteliko koira?
Nojuu, sehän on tosi helppo ja hyvä toisia arvostella kun niin vietävän hyvin itte tietää miten PITÄISI käyttäytyä, sekä sen koiran että sen omistajan. Saispa vaan omansakin joka kerta tottelemaan niinkuin niiden PITÄISI... Ja itse haluaisi...Toisaalta, onhan se hyvä nähdä ettei aina ne kaikki muutkaan niin mallikelpoisesti käyttäydy;)
Pojat jo söi saamansa puruluut. Osin tosin vain, mutta kun en halua niitä lattialle pyörimään niin hyllytettiin molemmat odottamaan uutta päivää.
Nyt on aika siirtyä soffalle ja tuijotella mitä lie telkkari tarjoaakin. Eikä tarvii kauan tuijotella, taitaa uni kohta korjata suojiinsa.
Hyvät yöt ja pimeydestä huolimatta mahdollisimman valoisaa mieltä!